Maanpuolustusnaisten liiton jäsen
Header

Tapahtumakalenteri 2026

Tapahtumakalenteria 2026 päivitetään jatkuvasti  netissä ja sähköpostitiedottein!

Tammikuu

  • 13.1.  Hallituksen järjestäytymiskokous
  • 20.1 webinaarisarjan toisessa tilaisuudessa Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola kertoo alustuksessaan mm. siitä, mikä on valiokuntien rooli eduskuntatyössä.  Ilmoittaudu mukaan webinaariin viimeistään maanantaina 20.1. tästä linkistä.
  • 29.1. Perinteinen Vihdin, Karkkilan ja Nummi-Pusulan reserviläisten hengellinen ilta pidetään  Vihdin seurakuntatalolla klo 18.00 alkaen.  Eläkkeelle jäävä Vihdin kirkkoherra Pekka Valkeapää vetää illan. Vihtiläiset reservin- ja maanpuolustusjärjestöt muistavat Valkeapäätä illan aikana loistavasta yhteistyöstä hänen toimikautensa aikana.  Illan aikana esiintyy Vihdin Reserviläiskuoro. Tapahtumassa on kahvitarjoilu.

Helmikuu

  • 10.2. hallituksen kokous.
  • 15.2.laskiaisrieha jäsenistölle. Tervetuloa kaikki innolla mukaan.
  • 24.2. Jäsentapahtuma: Lempeä yin-jooga  ja äänimaljarentoutus Tarmon majalla  klo 18.00-20.00.
    Ota mukaan  matto / joogamatto, jonka päällä voi maata, tyyny & viltti.  Ohjaajana Jenni Nordström. Tule rentoutumaan  maksuttomaan tapahtumaan.
  • Maaliskuu
  • 2.3. Jäsentapahtuma. Jooga, Tarmon majalla. ilmo jenni.nordstrom@icloud.com . Katso tarkemmin sp 26.2.
  • 9.3.  Jäsentapahtuma. Jooga, Tarmon majalla. ilmo jenni.nordstrom@icloud.com . Katso tarkemmin sp 26.2.
  • 10.3. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous, Vihdin kirjasto klo 17.30 alkaen. Aluksi Sari Havukorpi esitelmöi aiheesta Länsi-Uudenmaan Tammenlehvän perinneyhdistys.  Kahvitarjoilu, arpalaiset. Tule sinäkin. Tervetuloa.
  • 12.3. Tule sytyttämään kynttilöitä yhdessä aliupseereiden kanssa Vihdin sankarihautausmaalle klo 17.30. Ota oma sytytin mukaan ja tasku/otsalamppu hämärtyvään iltaan. Srk tarjoaa kynttilät.
  • 13.3. Talvisodan päättymisen muistopäivä. Jumalanpalvelus Vihdin kirkossa klo 11.00.  Tule suoraan paikan päälle. Lippua kantaa Tiina Kontio ja airut Liisa Tähkälä.
  • 21.3 . Jäsentapahtuma. Hernesoppa Nummelan torilla. Sinun panostasi tarvitaan. Tule keittäjätiimiin tai toritiimiin. Ilmoittaudu Aulille. Soppatiimiin on lupautunut Sari R., Kaija T. ja Auli. Toritiimiläisiä ovat Kirsi, Maarit,  Auli, Piia, Sirpa, Liisa.
  • 31.3. Jäsentapahtuma: Sähköilta.  Mitä sähköstä pitää nykypäivänä tietää? Miten varautua  sähkökatkoihin? Sähköallergia – totta vai humpuukia. Tarmon maja klo 18.30-20.30.

Huhtikuu

  • 9.4. Jäsentapahtuma. Suunnistuksen opettelua. Ohjaajana Rasti-Vihdistä  Sakari Heikkinen.   Ensin teoriaa 1h. Sitten harjoitellaan pienryhmissä, joissa oma ohjaaja mukana.  Ratastie 20 B, 03100 Nummela Aika klo 18.00. Ilmoittaudu Aulille 044 3629852, aulihenna@gmail.com. Jäsenistölle maksuton.
  • 13.4. Jäsentapahtuma. Kuntopiiri Tarmon majan ympäristössä. Katso sp 26.2.26
  • 14. 4. hallituksen kokous
  • 17–19.4. NASTA Savotar, Vekaranjärvi
  • 18.–19.4. Liittopäivät KOKKOLA, Aina rohkeasti yhdessä -teema. Avoin kaikille jäsenille. Lähde mukaan Kokkolaan.
  • 27.4. Kansallinen veteraanipäivä. Vihdin kirkko klo 11.00. Tämän jälkeen lounas ja juhla Vihdin srk. Tule mukaan.
  • 27.4. Jäsentapahtuma. Kuntopiiri Tarmon majan ympäristössä. Katso sp 26.2.26

Toukokuu

  • 5.5. Jäsentapahtuma. Kutsuimme vieraaksi Lohjan yhdistyksen. Tavataan hirvimiesten kodalla Vesikansassa ja kasataan ½-joukkueteltan yhdessä Lohjan yhdistyksen jäsenten kanssa.  Omat retkieväät mukaan. Tule tutustumaan ”naapureihin”. Tavataan klo 18.00. Ajo-ohje: navigaattoriin Peurakorventie Nummela. Jatka ajoa asutuksen loputtua n. 1km. Suosi kimppakyytejä. 044 362 9852 / Auli, jos usko loppuu kesken.
  • 12.5. klo 12.00. Kunniakäynti Lotan päivänä Isänmaan pelastajille- muistokivellä. Jäsentapahtuma. Olet tervetullut seuraamaan tapahtumaa. Hallituksesta paikalla ainakin Sirpa Järvinen.
  • 12.5. Hallituksen kokous.
  • 14.5. Jäsentapahtuma: Tutustuminen (kiertoajelu) Lounais-Suomen sankarihautausmaihin.  Teemme matkan Lounais-Suomen sankarihautausmaille.  Kierrämme erilaisia sankarihautausmaita mm. Kiikala, Perniö, Paimio, Halikko, Sauvo, Virkkala, Lohja. Lounas Wiurilan kartanon ravintola Sigridissä noin klo 12.45-13.45. Retkikahvit n. 16.30. Paluu Nummelan kautta Vihtiin noin klo 19.
  • 16.–17.5. Weejjakaja-jotos, Pieksämäki.
  • 16.–17.5. Naisten reserviläiskoulutus Karkkilassa. Järj. Karkkilan Reserviläiset. Kts. sp 3.5.26.
  • 17.5. Kaatuneiden muistopäivä. Jumalanpalvelus klo 10.00 Vihdin kirkko.  Jäsentapahtuma. Olet tervetullut mukaan. Airut Seija Hacklin, lippu Salli Lehervo.
  • 21.5. Jäsentapahtuma. Rintaterveysopastus Vihdin kunnantalo B-porras (Asemantie 30) klo 18.00-19.30. Koulutuksessa käydään läpi rintaterveyttä edistäviä elämäntapoja, rintasyövän taustatekijöitä sekä rintasyövän varhaista toteamista edistäviä toimia. Tilaisuus on maksuton.  Tervetuloa.
  • 25.5. klo 18.00 Veteraanimajan siivoustalkoot. Jäsentapahtuma. Olet tervetullut mukaan. Ota mukaan ämpäri ja siivousvälineitä. Viedään matot ulos, pestään lattiat, pyyhitään pölyt. Juodaan lopuksi talkookahvit.
  • 30.5. Sisu-stipendi Kuoppanummi (Vyk,  Nummelanharju, Kuoppanummi, Otalampi).
  • Vahvista omaa hyvinvointia kuukausiteeman mukaisesti joko yhdistyksen jäsentapahtumassa tai itsenäisesti kaverin kanssa tai yksin. Toukokuun hyvinvointiteema: yhteinen illanvietto naapuriyhdistyksen kanssa, retkieväs.

Kesäkuu

  • 4.6.Puolustusvoimien lippupäivän paraati, Raasepori. Ilmoittaudu mukaan marssimaan MPK kautta.
  • 12.–14.6. PikkuNASTA Aava Upinniemi.
  • 17.6.  klo 20.00  Sotaan lähdön muistomarssi Vihti kk:sta Ojakkalaan. Matka 9 km. Tule Vihdin museon eteen, josta lähdetään liikkeelle.
  • 19.6. Veteraanien juhannusjuhlat Veteraanimajalla. Yhdistys järjestää veteraaneille sekä pikkulotille ja heidän läheisilleen/saattajille juhannusjuhlan, joka alkaa lipunnostolla. Sari Havukorpi ja  Seija Hacklin yhdistyksestä vastuuhenkilöinä.
  • Vahvista omaa hyvinvointia kuukausiteeman mukaisesti joko yhdistyksen jäsentapahtumassa tai itsenäisesti kaverin kanssa tai yksin.  Kesäkuun hyvinvointiteema: vesijuoksu ja vesiturvallisuus.

Heinäkuu

  • Veteraanien yhteinen syntymäpäiväjuhla Veteraanimajalla (Hiidenrannantie, Nummela). Tilaisuus järjestetään heinäkuun puolessa välin tietämissä. Yhdistys tarjoaa kahvin kanssa suolaista ja makeaa. Tule tapaamaan/juttelemaan veteraanien kanssa. Aika tarkentuu myöhemmin.
  • Jäsentapahtuma: Lettulauantait, Nummelan tori ? Ilmoitetaan myöhemmin.
  • Vahvista omaa hyvinvointia kuukausiteeman mukaisesti joko yhdistyksen jäsentapahtumassa tai itsenäisesti kaverin kanssa tai yksin. Heinäkuun hyvinvointiteema: nautitaan kesästä, kesäteatteri ja lavatanssit.

Elokuu

  • 11.8. hallituksen kokous.
  • 18.8. Sotainvalidien muistopäivä. Kirkko klo 11.00.
  • 22.8. Wuosisatamarkkinat klo 10.00-16.00, Vihdin kk.  Jäsentapahtuma. Olet tervetullut mukaan viettämään mukavaa päivää yhdessä markkinahumussa. Ilmoittaudu Aulille.
  • 23.8. Pertun pidot 80-v. Juhla Vihdin srk.  Tarvitaan  4 tarjoilijaa.
  • 29.8. Dronekurssi Vihtijärvellä. Ilmot jarsirpa@gmail.com
  • Vahvista omaa hyvinvointia kuukausiteeman mukaisesti joko yhdistyksen jäsentapahtumassa tai itsenäisesti kaverin kanssa tai yksin. Elokuun hyvinvointiteema: kuutamokävely, nuku ulkona -Suomen luonnon päivä 29.8.

Syyskuu

  • 4.9. Jatkosodan päättymispäivä. Kirkko klo 11.00.
  • 4.–6.9. NASTA Leijona, Parolannummi.
  • Jäsentapahtuma- Tytyrin kaivos.
  • 15.9. Hallituksen kokous.
  • 18–20.9.  PikkuNASTA Poiju, Pansio.
  • 25.–27.9. PikkuNASTA Ivalo, Ivalo.
  • 26.9. Uudenmaan maanpuolustuspäivä, Kirkkonummi.
  • 30.9. klo 17.30 – 20.30 Henkisen tuen kurssi, Vihdin kunnantalo,  Asematie 30, käynti B-porras, koulutusluokka. Tule sinäkin. Maksuton. Ilmot jarsirpa@gmail.com 15.9.26 mennessä.
  • Vahvista omaa hyvinvointia kuukausiteeman mukaisesti joko yhdistyksen jäsentapahtumassa tai itsenäisesti kaverin kanssa tai yksin.  Syyskuun hyvinvointiteema: patikointiretki, lihaskuntoharjoitus, talleta syksyn värit valokuvaten.

Lokakuu

  •  13.10. Sääntömääräinen yhdistyksen syyskokous. Kirjaston iso sali klo 18.00-20.00.
  •  28.10. Sääntömääräinen Uudenmaan piirin syyskokous. Vihdin kunnantalo.
  • Vahvista omaa hyvinvointia kuukausiteeman mukaisesti joko yhdistyksen jäsentapahtumassa tai itsenäisesti kaverin kanssa tai yksin.     
  •  Lokakuun hyvinvointiteema: kehonhuolto, uni, lepo

Marraskuu

  • 11. 11. hallituksen kokous.
  • 13.11. MPN vuosipäivä. Sininen huivi kaulaan.
  • 14.11. Liiton vuosikokous KOTKA.
  • Illallistanssiaiset. Järj. Vihdin reserviläisjärjestöt. Aika ja paikka tarkentuvat myöhemmin. Yleensä marraskuun lopulla.
  • 27.11. klo 18.00-19.00 yrittäjien joulupuuron keitto ja jakelu,  Vihdin kk.
  • 28.11. klo 15.00-16.00 yrittäjien joulupuuron keitto ja jakelu, Nummela.
  • Vahvista omaa hyvinvointia kuukausiteeman mukaisesti joko yhdistyksen jäsentapahtumassa tai itsenäisesti kaverin kanssa tai yksin. Marraskuun hyvinvointiteema: huomioi ahkeria ja ansioituneita jäseniä.

Joulukuu

  • 6.12.Itsenäisyyspäivän paraati, Pori
  • 6.12 Vihdin maanpuolustusnaisten juhlajumalanpalvelus klo 10.00 ja itsenäisyyspäiväjuhlallisuudet. Suomi 109.
  • 24.12.2026 Maanpuolustusnaiset kunniavartiossa Vihdin sankaripaadella.
  • Vahvista omaa hyvinvointia kuukausiteeman mukaisesti joko yhdistyksen jäsentapahtumassa tai itsenäisesti kaverin kanssa tai yksin. Joulukuun hyvinvointiteema: kotivara 72h, joulumyyjäiset.